Taitaa olla rehellinen aika laihtua, kun avokki tuli tökkimään mahaa ja sanoi että "Voisikko vähän pienentää tota"... Hetkeksi jäädytti, mutta sitten tulikin mieleen että kohtalon ivaa se varmaan. Vastahan tänne avauduin kuinka haluan laihtua, katsella itseäni peilistä ilman että missään mitään ylimääräistä. Mutta älä käsitä väärin, pitkän pohdinnan jälkeen en halua olla vain luuta ja nahkaa, haluan katsa mahaan mistä näkyy että on vatsalihaksia, ja reidissäkin lihaa. En halua että ainut muoto mitä löytyy on päässä. Eli näin positiivisiesti naisellisen muodokas vielä. Ja toisekseen en halua sairaalan letkuihin, joten kai se on pakko syödä. Joskus ainakin....

Yksinäisyys masentaa. Illat pitkät yksin, varsinkin kun on kipeänä masentavat. Masentuu helposti, ei edes kynttilöitä voi polttaa kun vaipuu itsesääliin. En pitkäänaikaan tänne kirjoittanut mitään, kun tekisi mieli olla vain syömättä. Ensiksi ruoka etoo, sitten sitä ahmii ja ahmii ja ahmii...

Olen seuraillut muutamaa blogia joita pitävät anoreksiaa sairastavat tytöt / naiset. Tekisi mieli olla vain samanlainen, laiha ja itsekuria olla syömättä liikaa. Jaksaa laskea kalorit ja suupalat ettei vain liho. Koneella ei ole paljoa kuvia minusta, ja ne mitä siellä on tekisi mieli heti poistaa. Ällöttää katsoa kun tuntuu että joka sentiltä pursuaa läskiä ja että tuolit olisi liian pieniä tälläiselle pursuavalle läskille. Avauduin tästä aiheesta erittäin hyvälle ystävälleni ja hän vain nauroi. Luuli kai sitä sitten vitsiksi, mutta ei totista tottahan tämä on.

Sen kuitenkin päätin, heti kun paranen tästä flunssasta ja kuumeesta teen jotain elämälleni. Nyt ei ole enää se aika, että katselee kuvia ja on itsesäälissä. Itsetuntoni senkuin vain huononee, kohta ei koulussakaan jaksa olla. Jokainen katse tuntuu siltä että tekisi mieli vain mennä pois. Jokainen laiha likka joka katsoo, saa olon tuntumaan heti paskalta. Miksi minä en voi olla laiha. Naurettavinta tässä on se, että minun pitäisi laihtua vain se 15kiloa että olisin se mitä haluaisin. Mutta se on niin paljon. Se on niin vähän. Mitä se on? Siinä menee silti liian kauan aikaa, miksi en voi olla jo huomenna laiha ja kaunis. Miksen voi jo huomenna mennä kauppaan ostamaan monta numeroa pienempiä vaatteita, miksen minä voi olla kaunis ja omaisin hyvän itseluottamuksen. En menisi enää piiloon pimeään nurkkaan, en enää häpeäisi itseäni vaan jaksaisin hymyillä.

Kun se kaunis päivä tulee olen iloinen... Vai olenko. Jatkuuko se vain, haluanko laihtua vain lisää ja lisää ja lisää. Maailma on vaikea ja minä olen vielä vaikeampi.

Näin pitää tuoda se pieni "nörtteys" itsestä takaisin, kun ei sitä ole paljoa ehtinyt tehdä kun koulut alkoivat ja kissa tuli kotiin. Kissa on osoittanut sen jälkeen mieltä kun minun kuukautiset alkoivat, varmaan joku valataistelu-meininki meneillään. Sillon kun väsyttää olen kiva, mutta välillä uhitellaan jos meenen liian paljon lattialle.

Tänään tulee kaveri ylikellottamaan koneen, eikä edes tarvinnut kinuta. Sai houkuteltua paikalle tämän kissan avulla, hänkin kissaihmisiä hitusen ja meinaa omansa hankkia myös. Ylikellotustakin vain sen takia, että haluan yhden vaivaisen pelin toimivan kaatumatta, ei ole kivaa kun lagaa pelit. Itse en osaa kellottaa, en jaksa "vanhana" edes opetella. PHP:n opettelu oli tarpeeksi, vaikka epäilen että kellotus olisi helpompi. Varsinkin kun ei tarvitse paljoa saada, muutosta vain 2,10 -> vähintään 2,40 GHz. Mutta onneksi on apua, jos sitä samalla hieman seurailisi mitä toinen tekee, vahingossahan opin mIRCin käytönkin.

Olen koneitten suhteen utelias kuin kissa. Haluan oppia uutta, kokeilen ominpäin, ja saa rankalalk ädellä rajottaa tekemisiä jo. Kyllä, osaan perus turvallisuuden, en lähde mitätahansa tekemään. Yleensä luen jotain tietoa ennekuin toimin. Mutta tekemällä oppii, ja onneksi aina voi formatoida koneen. Jouduin muutenkin formatoimaan heti uudestaan kun kenkkuili näyttis. Hätäppäissäni forkkasin koneen, ja sitten vasta kokeilin toista porttia, ja niinhän siinä kävi että näyttiksen toinen portti oli paskana. Siitä lähti tie Tampereen verkkokauppaan uutta poimimaan.

Se mitä itsestäni kertoo, odotan kuin kuuta nousevaa että Diablo 3 julkastaan. Olen pelannut Diablo 2 siitä lähtien kun se julkastiin, ja rakastan vieläkin sitä peliä. Siksi on erittäin suuret odotukset kaikilta peleiltä, varsinkin jos joku on verrannut sitä peliä Diabloon. Olen siis pettynyt monta kertaa, Sacred 2 taitaa olla viimeisin pettymys, vaikkakin on ihan mielenkiintoinen peli. Mutta ei Diablon veroinen, ei.

Päivällä kellotukset ja nörtteilemään viimeinen vapaa viikonloppu. Kissakin nukkuu näppäimistöllä ja katsoo välillä murhaavasti, miksi en jo lopeta.

Tämän viikon olen ollut kipeänä. Aluksi luulin että raskaana kun pahoinvointia aamusta iltaan, etenkin heti sen jälkeen kun söi. Mutta tänään helpotti, kuukautiset alkoivat. Mutta kun on huono olo heti kun syö, sai jotenkin hyvän ja yksinkertaisen syyn olla syömättä kunnolla. Päivisin tulee syötyä vain pari jugurttia ja juotua vähän mehua ettei verensokeri hypi silmille.

Entiset syömishäiriöajatukset siis tulevat heti pintaan kun ei syö edes kahteen päivään kunnolla, mutta nyt voi syyttää myös sitä että on syysloma. Koulussa on tullut aina syötyä jo pelkästään siksi että siellä on hyvä ruoka jota ei itse tarvinnut kokata, opiskelijalle se on kuin hieno ravintola, ja ilmainen sellainen. Ja koulussa on kaveri vahtimassa syömisiä. Avokki kun ei tiedä mitään entisistä huonoista päivistä, itseasiassa vain yksi ihminen tietää niistä itseni lisäksi. Muille olen kai vain täydellinen tyttö joka auttaa muita heidän ongelmissaan, eihän hänellä voi olla ongelmia.

Mielelläni laihtuisin, ei ole mukava vaatekaupassa ajateltava, että kun toiset sattuvat edes vilkaisemaan he tottakai ajattelevat että "ompas ruma muija" tai "lihava akka" jne. Itseluotamus ei ole kovin korkealla, kuten varmaan huomaatte. Kouluakin pelkäsin sillä, että saanko edes tälläkertaa kavereita, lukiostahan jäi vain yksi johon pidän yhteyttä, muut joiden kanssa puhui olivat hyvänpäivän tuttuja. Eihän se määrä vaan se laatu, mutta kyllä se silti kirpaisee olla ekan vuoden yksin lukiossa.

Näin pitkän päivitystauon jälkeen paljastuu se syykin, eli meille tuli pieni perheenlisäys hetki sitten. Eli meidän kotiin tuli siis tällainen pieni kissanpentu joka vie tietysti paljon aikaakin sitten. Tämä kyseinen yksilö on oikein kiinnostunut tietokoneista, tai pikemminkin kursorista ja näppäimistöstä, joten ne pienetkin hetket kun koneelle pääsee, saa tekstiä muokata lopulta paljon, kun tämä neiti haluaa myös kirjoitella rapisevilla näppäimillä.

Mutta on tämä perheenlisäys vaikuttanut unirytmiinkin, ennen nukuttiin viikonloppuisin vähintään 12, mutta nykyään sitä herää jo 8 aikaan kattomaan kissaa. Jotain hyvä ja jotain pahaa